Лес повешенных лисиц / Hirtettyjen Kettujen Metsa

Arto PAASILINNA
HIRTETTYJEN  
KETTUJEN METSÄ
MODERNI PROOSA
Сокращения, комментарии и словарь  
У
. Н. Чайкиной

УДК 	821.511.111
ББК 	
81.2 Фин-93
	
П12
Паасилинна, Арто.
П12	 	
Лес повешенных лисиц / А. Паасилинна : книга 
для чтения на финском языке. — Санкт-Петербург : 
КАРО, 2024. — 288 с. — (Moderni proosa). 
ISBN 978-5-9925-1723-1.
Арто Паасилинна — один из самых успешных романистов 
Финляндии. Благодаря яркому авторскому стилю его книги завоевали любовь читателей по всему миру. «Лес повешенных лисиц» 
обрадует поклонников едкого юмора, изощренной фантазии и 
специфического финского колорита.
Где можно надежно спрятать тридцать шесть килограммов 
украденного золота? Конечно, в дремучих лесах снежной Лапландии. У главного героя, кажется, всё под контролем, но вдруг 
начинает происходить нечто совершенно непонятное... и очень 
смешное.
Калейдоскоп житейских историй, закрученный сюжет и неожиданный финал этой книги заставят вас смеяться от души и 
подарят отличное настроение.
Роман печатается с незначительными сокращениями и снабжен комментариями и словарем.
УДК 821.511.111
ББК 81.2 Фин-93
© КАРО, 2024
Все права защищены
ISBN 978-5-9925-1723-1

I OSA

Tukholmassa Humlegårdin varrella vanhassa 
arvokkaassa kivitalossa asui varakasta väkeä, kuten esimerkiksi suomalaissyntyinen Oiva Juntunen. 
Ammatiltaan hän oli roisto.
Oiva Juntunen oli hoikanpuoleinen, kolmenkymmenen ikäinen poikamies, syntyisin Vehmersalmelta Savosta. Vaikka hän oli ollut maailmalla 
jo toistakymmentä vuotta, hän saattoi viännähyttää muutaman sanan savoa1, jos sattui leikkisälle 
päälle:
— Voe tuontauttaan2.
Juntunen katseli leveästä erkkeri-ikkunastaan 
alas kevätauringon valaisemaan puistoon. Siellä 
kaupungin puhtaanapitolaitoksen kiireettömät 
miehet lakaisivat edellisen syksyn mädättämiä 
vaahteranlehtiä pieniin kasoihin; pirteä kevätahava puolestaan hajoitteli kasat sitä mukaa pitkin 
1	savo — савоский диалект финского языка, характерный для одноимённого региона Финляндии
2	Voe tuontauttaan  = Voi sen tähden  — Ах, вот оно 
что!
4

puistoa. Näin miesten ei tarvinnut pelätä jäävänsä 
työttömiksi.
Oiva Juntunen arveli että tummaihoiset puistoukot olivat kotoisin jostakin Bosniasta. Pari heistä 
saattoi hyvinkin olla turkkilaisia tai krekuja.
Aikoinaan, ollessaan vielä kurja siirtosuomalainen, oli myös Oiva Juntunen tullut tutuksi Tukholman puhtaanapitolaitoksen ja sen luutien kanssa. 
Viikon tai kaksi hän oli hankkinut elantonsa korjaamalla hurrikoirien1 jäännöksiä puistojen hiekkakäytäviltä. Nuo muistot värisyttivät Oiva Juntusta yhä. 
Olisi ikävää uudistaa tuontapaisia työkokemuksia.
Sellaisesta ei ollut nykyisin suurtakaan pelkoa.
Oiva Juntusen hallussa oli 36 kiloa kultaa. Kolme kahdentoista kilon harkkoa. Oikeastaan ne eivät kuuluneet hänelle, mutta hän ei aikonut luopua 
niistä. Hän oli tottunut niihin, kiintynyt kultaharkkoihin syvästi. Kun tietää että yksi unssi harkko- eli 
hienokultaa maksaa 400 USA:n dollaria, ymmärtää 
helposti Oiva Juntusen kiintymyksen. Unssi painaa 
vain 31,2 grammaa, ja kun dollarin kurssi on viiden 
kruunun hujakoilla2, maksaa kolmekymmentäkuusi 
1	hurrikoira — hurri, уничижительное название финских шведов
2	viiden kruunun hujakoilla — около пяти крон
5

kiloa kultaa neljä miljoonaa kruunua. Se tekee Suomen rahassa 3,6 miljoonaa markkaa.
Alun pitäen, puolenkymmentä vuotta sitten, 
harkkoja oli ollut neljä. Nyt yksi puuttui: Oiva Juntunen oli tuhlannut sen ylelliseen ja lokoisaan elämään. Hän ajoi vain uusilla suurikokoisilla autoilla, 
joi vuosikertaviinejä1 ja matkusteli ensimmäisessä 
luokassa. Hänen kalusteensa olivat nahkaa. Hän 
asteli kokolattiamatolla, joka upotti tohvelien alla 
kaksi tuumaa. Kahdesti viikossa viiden huoneen 
huoneiston kävi siivoamassa alan asiantuntija, viisikymmenvuotias suonikohjuista kärsivä jugoslavialainen eukko. Aina jos sattui olemaan kotosalla Oiva 
Juntunen antoi naisparalle kaksi kruunua juomarahaa. Oiva Juntunen piti arvossa tätä siivoojaa, sillä 
muori oli ahkera eikä varastellut ihmeemmin. Oiva 
Juntunen arvosti rehellisyyttä, sillä hän oli roisto.
Kulta oli ryöstetty viisi vuotta sitten Norjan valtionpankista. Norjalaiset olivat juuri löytäneet mannerjalustaltaan hirveät määrät öljyä ja ryhtyivät tuhlaamaan aivan kauheasti. Valtionpankin oli ostettava 
ulkomailta kultaa, ettei valtakunnan setelistö olisi 
suistunut vallan paperikantaan. Yleensä kulta tuo1	vuosikertaviini — марочное вино (принадлежащее 
урожаю определённого года)
6

tettiin Australiasta tai Etelä-Afrikasta. Öljykuumeen 
kiihtyessä Norja osti kultaa jopa Namibiasta.
Noihin aikoihin Oiva tapasi kotipuolessa Vehmersalmella serkkupoikansa, joka oli viisikymmenluvulla muuttanut siirtolaiseksi Australiaan. 
Istuttiin saunassa, hikoiltiin ja vihdottiin ankarasti.
— Sinä kun olet tuommoinen roisto, — kehui 
serkkupoika ja löi lisää löylyä, — niin sinuna minä 
lopettaisin pikkuhommat ja kaappaisin kerralla niin 
paljon ettei aina tarttis olla hommissa.
Serkulla oli puusepänliike Sydneyssä, jonka 
palveluksia Australian valtio siiloin tällöin käytti. 
Kaivoksilta tulevaa kultaa pakattiin vahvatekoisiin 
puulaatikoihin, jotka serkkupojan firma naulasi kokoon. Kuhunkin laatikkoon pantiin kaksisataa kiloa 
kultaa, kahdentoista kilon harkkoina.
— Minähän en kultaa näekään, mutta sen verran 
on tietoa että se viedään niissä laatikoissa laivoihin, 
ja laivojen lähtöajat voi kuka tahansa lukea sanomalehdestä satamauutisten kohdalta.
— Miksi ne eivät lähetä kultaa lentoteitse, kiinnostui Oiva Juntunen.
Serkkupoika väitti että lentokujetukset olivat 
liian riskialttiita.
— Aattelehan, välilasku esimerkiksi Kalkutassa 
tai Teheranissa... paikalliset tullimiehet pääsisivät 
7

penkomaan kultalaatikoita. Montako harkkoa olisi jäljellä kun kone laskeutuisi Oslon kentälle! Sitä 
paitsi lentäminen niillä leveysasteilla on muutenkin 
vähän koiranhännän nokassa1. Sanovat että koneita 
kaappaillaan joka viidennellä lennolla.
Oiva Juntusen rikollisissa aivoissa kehkeytyi oitis erinomainen suunnitelma. Hän sopi serkkupojan 
kanssa että tämä sähköttää Australiasta heti kun 
seuraava kultalaiva lähtisi kohti Norjaa. Lähtöaika 
ja aluksen nimi riittäisivät. Oiva Juntunen huolehtisi 
lopusta.
Näin tehtiin. Pari kuukautta myöhemmin Tukholmaan saapui serkkupojalta innostava sähke, josta kävi ilmi kulta-aluksen nimi, määräsatama (Oslo) 
ja lähtöaika sekä arveltu purjehtimisnopeus. Oiva 
Juntunen mittasi matkan Sydneystä Osloon, laski 
matka-ajan ja totesi että kiirettä pitäen satamaan 
ehdittäisiin vastaanottojuhliin.
Oiva Juntunen palkkasi apureikseen kaksi suomalaista rikollista. Toinen oli suurikokoinen, jokseenkin yksinkertainen mies, entinen kaivinkoneenkuljettaja Heikki Sutinen, nk. Isolyömä-Sutinen. Toinen 
oli kauppateknikko Hemmo Siira, pieni pirullinen 
1	koiranhännän nokassa  — букв. на кончике собачьего хвоста; что-то ненадёжное, непостоянное
8

mies, monimurhaaja vailla vertaa1. Oiva Juntunen otti 
molemmilta ankaran verivalan. Sen mukaan miesten 
tuli kaapata kultalasti heti satamassa, hoidella sitten saalis metsiin, ja sitten miesten tulisi vielä näön 
vuoksi2 taistella uljaasti virkavaltaa vastaan kunnes 
heidät pidätettäisiin. Suurin osa kultasaaliista oli 
määrä luovuttaa viranomaisille, mutta ei toki kaikkea. Puolensataa kiloa pitäisi pystyä livauttamaan 
sivuun. Lopuksi kova ja kuuliainen lusiminen käyntiin. Muutama vuosi siinä hupenisi vankiloissa, mutta 
palkkahan siitä maksettaisiin.
— Miljoona kruunua vuodessa, lupasi Oiva Juntunen. Tai sovitaan vaikka niin että kun te pääsette 
vankilasta niin pannaan kultasaalis kolmeen osaan 
ja häivytään kukin omille teillemme.
Näin päätettiin, ja varusteita alettiin hankkia. 
Konepistooleja, naamareita, kiitolinja-autoja ja 
muuta tarpeellista.
Toisen maailmansodan aikana Norjassa sattui 
niin nolosti, että kun Saksan merivoimat ilmestyivät 
Osloon, eivät norjalaiset oikein käsittäneet mistä 
on kysymys. Natsien sota-alukset ja maihinnousujoukot saivat kaikessa rauhassa purjehtia vuonojen 
1	vailla vertaa  — непревзойдённый, которому нет 
равных
2	näön vuoksi — для вида
9

pohjukkoihin. Joukkoja laskettiin maihin suoraan 
laitureille. Koska oli iltayö ja pääesikunta kiinni, eivät norjalaisten sotatoimet ottaneet käynnistyäkseen. Norjan maavoimien komentaja soitteli hätäpäissään pääministerille ja kysyi, mitä piti tehdä. 
Pääministeri käski miehen hankkiutua pääesikuntaan. Mutta siihen aikaan vuorokaudesta Oslosta ei 
saa taksia, ja niin urhoollisen Norjan armeijan oli 
pakko antautua saksalaisille.
Samaan tyyliin asiat hoideltiin Oslon satamassa 
suuren kultaryöstön yhteydessäkin. Kun kultalasti 
oli nostettu aluksesta laiturille, peruutti ent. kaivinkonekuski Sutinen suuren rekka-auton kultalaatikoitten viereen. Monimurhaaja Hemmo Siira 
avasi auton takaovet ja ruimi konepistoolilla pitkin 
satamaa sillä seurauksella ettei satamaan jäänyt ainuttakaan norjalaista todistamaan kahden ahneen 
miehen työskentelyä. Lasti siirrettiin rekkaan, Sutinen juoksi ohjaamoon ja Siira jäi auton lavalle asemiin kultalaatikkojen taakse. Raskas rekka syöksyi 
läpi Oslon, kääntyi sitten Ruotsiin johtavalle valtatielle. Maaseudulle päästyä alkoi monimurhaaja 
Hemmo Siira paiskoa kultaharkkoja tien oheen. 
Oiva Juntunen retkeili sopivasti samalla valtatiellä 
selässään reppu, johon hän keräili harkkoja. Poliisiautoja vonkui tavan takaa ohi, ja kaukaisuudesta 
10