Suomen kirjallisuus teksteissä ja harjoituksissa. Литература Финляндии в текстах и упражнениях

РОССИЙСКИЙ ГОСУДАРСТВЕННЫЙ
ПЕДАГОГИЧЕСКИЙ УНИВЕРСИТЕТ им. А. И. ГЕРЦЕНА

Н. А. Осьмак

SUOMEN KIRJALLISUUS
TEKSTEISSA JA HARJOITUKSISSA

ЛИТЕРАТУРА ФИНЛЯНДИИ В ТЕКСТАХ И УПРАЖНЕНИЯХ

Учебно-методическое пособие





Санкт-Петербург Издательство РГПУ им. А. И. Герцена 2019

ББК 83.3(4)Фин + 81.2-9 О 79









            Осьмак Н. А.


O79 Suomen kirjallisuus teksteissa ja harjoituksissa. Литература Финляндии в текстах и упражнениях: учебно-методическое пособие. — СПб.: Изд-во РГПУ им. А. И. Герцена, 2019. — 72 с.
       ISBN 978-5-8064-2805-0


ББК 83.3(4)Фин + 81.2-9





















ISBN 978-5-8064-2805-0

                               © Н. А. Осьмак, 2019
                               © Издательство РГПУ им. А. И. Герцена, 2019
     © C. В. Лебединский, оформление обложки, 2019

                ОГЛАВЛЕНИЕ





Глава 1. ФОЛЬКЛОР ФИНЛЯНДИИ............ 4

Глава 2. СРЕДНИЕ ВЕКА И ЭПОХА ПРОСВЕЩЕНИЯ В ЛИТЕРАТУРЕ ФИНЛЯНДИИ................ 11

Глава 3. НАЦИОНАЛЬНЫЙ РОМАНТИЗМ В ФИНЛЯНДИИ .......................... 20

Глава 4. ТВОРЧЕСТВО АЛЕКСИСА КИВИ..... 31

Глава 5. РЕАЛИЗМ В ФИНЛЯНДИИ ......... 39

Глава 6. НЕОРОМАНТИЗМ В ФИНЛЯНДИИ..... 57

ПРОЕКТНЫЕ ЗАДАНИЯ .................... 69

ЛИТЕРАТУРА............................ 72

                Глава 1. ФОЛЬКЛОР ФИНЛЯНДИИ





            Задание 1. Прочитайте фрагмент о фольклоре Финляндии и составьте тезисный план.


    Runoilijat eivat silloin voineet ikuistaa tuotteitaan paperille, vaan hei-dan oli talletettava ne yksinomaan muistin varaan. Nuo kirjoittamattomat luomukset olivat kuitenkin aivan samassa mielessa kirjallisuutta kuin ne tuotteet, joita me nyt luemme painettuina. Tavallaan vastasivat nykyjan kirjastoja hyvamuistiset runonlaulajat, jotka saattoivat sailyttaa mielessaan tavattoman maaran seka toisilta oppimiaan etta kenties itsekin sepittami-aan runotuotteita. Vasta 1800-luvulta lahtien ryhdyttiin jarjestelmallisesti keraamaan talteen silloin jo haviamaisillaan olevaa kansanperinetta. Mai-nittakoon, etta suurimmalta muistin varassa sailyttajalta, inkerilais-kan-nakselaiselta Larin Paraskelta saatiin 32 000 saetta, eli enemman kuin koko Varsinais-Suomen tai Satakunnan tai Hameen heimolta.
    Alun perin yksityisten, eri aikoina elaneiden runoilijapersoonallisuuk-sien luomusket olivat siten muuttuneet suusta suuhun kulkien yhteisomai-suudeksi. Alkuperaiset tekijat unohdettiin, ja runojen kierrellessa niihin tuli lisapiirteita, samalla kun alkumuotoon kuuluneita kohtia unohtui tai jai muusta syysta pois. Niin syntyi samasta tuotteesta montakin toisistaan enemman tai vahemman poikkeava toisintoa.
    Runojen sailymista muistissa edistivat muutamat seikat, jotka kuuluvat suomalaisen kansanrunouden yleisluonteeseen. Runot esitettiin laulamal-la, jolloin yksinkertainen savel ja siihen liityva saannollinen, joskin vi-vahdusriskas rytmi — ns. kalevalanmitta — tukivat muistia. Laulamista saestettiin kanteleella. Vanhan runon mielessa pysymista on edistanyt niin ikaan pari sille tunnusomaista tyylipiirretta, nimittain alkusointu ja kerto (esimerkiksi: Vaka vanha Vainamoinen// Tietaja ian ikuinen)
    Runojen rakenne oli ilmeisesti alunperin selkea, looginen ja selvasti hahmottuva. Runon kierrellessa ja saadessa lisapirteita sen rakenteessa kylla tapahtui muutoksia, jolloin alkuperainen lujuus usein havisi. Monissa toisinnoissa ei voidakaan enaa havaita niiden alkumuotoja. Joka tapauksessa on ilmeista, etta kansanrunous on pystynyt elamaan vuosisa-toja osaksi juuri runojen kiintean rakenteen varassa.
    Selkeasti on muinaisessa runoudessamme pysytetty myos erilaiset runolajit erillaan toisistaan. Kertovat runot ovat sailyneet kertovassa muodossaan, lyyriset runot tunneaineksensa koossa pitamina, loitsut

4

maagisina tuotteina jne., toisiinsa sekoittumatta. Tama lajipuhtaus on sekin auttanut runojen pysymista mielessa. Vasta kun oppinut mies, Elias Lonnrot, ryhtyi 1800-luvun alkupuolella muiden perusteiden mukaan kokoonpanemaan kansanrunouden aineksista Kalevalaa, han yhdisti toi-siinsa perinteessa yhteenkuulumattomia ja toisilleen vieraita aineksia, esim. Sijoittamalla kertoviin runoihin lyyrisia kothia ja loitsuja. Han loi naista keskenaan erilaista aineksista yhtenaisen runomaailman. Se vasta-si silloista kansallisromanttista kasitysta, ja noin vuosisadan ajan on suuri yleiso sen jalkeen erheellisesti luullut itse kansanrunouden olleen silla tavalla yhtenaista. Oikeutetusti on Lonnrotia nimitetty viimeksi ru-nolaulajaksemme. Mutta hanen luomuksessaan on siina maarin myos hanen oma leimansa, etta sita on voitu sanoa jopa Lonnrotin Kalevalaksi.
   Suomalaisen kansanrunouden elinika on pitka, ja siina on useita kehi-tyskerrostumia. Sen vanhimmat tuotteet ovat alkuisin jo ennen 1100-lukua vallinneelta pakanuuden ajalta. Kristinuskon tultua maahan runous sailyi ja lisaantyi katolisena keskiaikana saaden uusia kristillisia piirteita. Eika uskonpuhdistuksen rinnalla tapahtunut painetun suomenkielisen kirjallisuu-den syntyminenkaan syrjayttanyt, saati sammuttanut sita muutaman vuosi-sataan. Vanha runo tosin vaistyi sivilisaation tielta, mutta se tapahtui hitaas-ti. Kuitenkin kansanrunous oli jo 1800-luvulla vain etsien tavattavissa. Ja vuoden 1900 tienoilla se katosi lopullisesti. Sen viimeiset jatteet oli silloin saatu talteen Ita- Suomesta seka rajantakaisesta Karjalasta ja Inkerista.
   Kansanrunoutemme vanhinta kerrostumaa edustaa pakanuudenaikainen sankariepiikka. Siihen kuuluvat runot keskittyivat eri sankareiden ympa-rille. Kokonainen ryhma on esim. Vainamois-runoja. Uusin tutkimus otaksuu, etta niiden keskushenkilo on alunperin ollut hurmostilaan kyke-neva, loveen lankeava, vakevatietaja, samaani. Eeppisten runojen rinnal-la oli jo silloin ehka myos lyriikkaa, sananlasku-ja loitsurunoutta seka satuja. Sankarirunouden vaihetta seurasi katolisen kirkon vaikutuksen alaisena legendarunouden kausi. Samanaikaisesti syntyi myos osaksi kansainvalista ainesta sisaltavia, mutta suomalaisiin oloihin ja kansallisen luonteeseen muovautuneita ritarirunoja, jykevia balladeja. Kuuluisin naista balladesta on Elinan surma.
   Kansanrunoutemme lyyriset luomukset ovat alkuaan olleet varsin lyhyita. Ilmeisesti ne ovat noudattaneet esim.saemaaraansa nahden tark-koja rakennelakeja. Mutta noissa kalevalanmittaisissa, muotokaavaltaan tasmallisissa tuotteissa runoilijat ovat pystyneet saamaan esille harvinai-sen monipuolisen lyyrisen rikkauden. Kansarunoutemme lyriikka ei

5

mitenkaan jaa varjoon epiikan rinnalla. Niin yksilollisia kuin eri runot ovatkin, voidaan niista silti osoittaa eraita yhtesia, tyypillisia perussai-keita. Toistuva piirre on esim.laulajan laheinen suhde luontoon. Kaipuu, huoli ja murhe, onnen puute, orpouden tunne, yksinaisyys ja alakuloisuus antavat hyvin usein runoille niiden pohjaleiman (Soitto on suruista tehty, // Murehista muovaeltu).
   Mutta tama tumma mollisavel ei suinkaan ole vanhan lyriikan ainoa puoli. Sen rinnalla esiintyy seka rajua uhmaa etta tyynen viisasta elaman-asennetta, mutta myos puhdasta onnen iloa ja niin ikaan huomattavan runsaasti huumoria ja satiiria.
   Suomalainen maisema, suomalaisen talonpoikaiselaman arki ja juhla kaikkine yksityiskohtineen, aviosuhde, vanhan ja nuoren polven keski-nainen jannitys ja varsinkin minian kova osa, isantavaen ja palveluskun-nan valinen juopa, mutta myos kylan yhteiset leikit, peimenessaolo ja erityisesti erankaynti, kaikki nuo ja monet muut seikat heijastavat naissa runoissa entisajan elamaa. Ja kuten aina aidossa lyriikassa, kuuluu nais-sakin tuotteissa keskeisena ihmissydamen persoonallinen aani. Merkitta-vasti suurin osa lyyrisista runoista on naisten laulamia. Mainittakoon varsin kehtolaulut, joissa suomalaisen kansanlyriikan tunneasteikko helisee kauniissa rikkaudessaan ja syvassa monipuolisuudessaan. Miesten runoista taas kuuluvat upeimpiin metsamiesten laulut, jotka monesti ovat loitsuja saaliin saamiseksi:

                    Ukko, kultainen kuningas, Hopiainen hallitsija, Ota kultainen kurikka El vaskinen vasara, Jolla korvet kolkuttelet, Salot synkat sylkyttelet Yhtena kesaisna yona, Ehtoyona ensimmaista.
(Unto Kupiainen.
                    Suomen kirjallisuuden vaiheet, 1961)


            Задание 2. На материале прочитанного текста выделите:


   •  основные черты финского фольклора;
   •  основные периоды развития фольклора в Финляндии;
   •  основные темы финского фольклора.


6

   Задание 3. Прочитайте краткие характеристики основных героев финской эпики. Используя дополнительные источники и материал текста, составьте презентации героев.
   Kansanrunouden hahmoja.
   Kansanrunouden keskeiset henkilot ovat myytisia hahmoja, maailman syntyyn vaikuttaneita alkuheeroksia ja siten jumalien kaltaisia. Esimer-kiksi Vainamois-runoissa nakyy koko muinaisen pohjoisen Euraasian alueella vaikuttanut samanismi. Vainamoinen hakee ammoin kuoleelta tietajalta, Antero Vipuselta, puutuvia sanoja eli salaista tietoa kaarmeen muotoon muuntautuneena.
   Seuraavat luonnehdinnat perustuvat Suomen kansan vanhat ru-not — kokoelmissa julkaistuun alkuperaiseen kansanrunouteen. Naiden ja muiden hahmojen pohjalta Lonnrot loi 1800-luvulla Kalevalan san-karit.
   Ilmatar eli Ilman impi, Ilman tytto.
   Myytisen alkuajan ensimmainen olento. Han tulee raskaaksi tuulesta ja synnyttaa Vainamoisen. On myos kansanomainen vaivojen parantaja, joka kuuluu samaan luonnonolentojen tai Neitsyt Marian peitenimien sarjaan kuin esimerkiksi Paivatar ja Kuutar.
   Ilmarinen eli Ilmari
   Maailman alkuajan tapahtumiin osallistunut alkuheeros, seppa, joka on takonut taivaankannen ja valmistaa sammon. Kansanrunoissa Ilmarinen edustaa laajalti taivaanjumaluutta, ja hanessa henkiloityy rauhanomaisen, taidokkaan luomistyon arvostus.
   Lemminkainen
   Vaarallisilla retkilla seikkaileva peloton hahmo. Lemminkaisen maa-gista mahtia osoittaa esimerkiksi kyky jouda kaarmeolutta ja selviytya tulisesta haudasta. Kun Lemminkainen kuolee retkillaan, hanen aitinsa lahtee pelastamaan hanta Tuonelan joesta; kansanrunoudessa yritys ei aina onnistu.
   Pohjolan emanta, Pohjan akka.
   Vaarallista, kylmaa ja pimeaa merentakaista Pohjolaa hallitseva vanha nainen. Pohjolan emanta on taitava ja itsenainen. Hanella on samanistisia kykyja, ja siksi han kykenee muuntautumaan elaimeen hahmoon.
   Vainamoinen
   Ilmarisen lailla maailman alkuajan luomistoihin osallistunut alkuhee-ros; vanha, mahtava tietaja, samaani ja laulaja. Hahmossa yhdistyvat 1) alkumeressa ajelehtiva loujajumala, 2) kanteleensoitollaan lumoava

7

kulttuuriheeros, 3) Tuonelaan matkaava samaanisankari, joka kykenee vaihtamaan olomuotoaan, seka 4) merinsankari ja epaonninen kosija.
(Kivijalka, 2005)


            Задание 4. Прочитайте песню-легенду «Песнь Маталены» и ответьте на вопросы:


   •  Millainen on Mataleenan virren juoni?
   •  Milla tavoin tekstissa kerrotaan, etta Mataleena on varakkaasta perheesta ja luonteeltaan menevainen?
   •  Mika on Mataleenan rikos?
   •  Mita legendanomaisia piirteita jounessa on?
   •  Mita teksti kertoo keskiaikaisesta maailmankuvasta ja ihmisesta?
   •  Miten runossa nakyy kristinuskon vaikutus? Enta suomalaisuus?
   •  Millaisia kalevalaiselle runoudelle ominaisia tyylikeinoja runossa on?



               Mataleenan virsi


               Maatalena neito nuori kauan se kotona kasvoi kauan kasvoi, kauas kuului tykona hyvan isansa, kanssa armahan emonsa. Palkin polki permannosta hanen korkokengillansa, hirren kynnysta kulutti hanen hienohelmallansa, toisen hirren paansa paalta hanen kultakruunullansa, kultaisen rahin kulutti astioita pestessansa, kulman poydasta kulutti hopiapaalla veitsellansa. Mataleena neito nuori meni vetta lahtehesta kultakiulunen kadessa, kultakorva kiulusessa.
               Katseli kuvan sijoa: “Oho minua neito parkaa! Pois on muotoni muuttunut,

8